Siirry sisältöön

Isoja muutoksia on tulossa tekstiilien tuottajavastuuseen. Jätedirektiivin uudistamisen yhteydessä kesällä 2023 annettiin ehdotus myös tekstiilien jätehuollon tuottajavastuusta. Tuottajavastuu merkitsee monenlaisia muutoksia suomalaisille tekstiilien valmistajille, maahantuojille ja myyjille, mutta myös muille tekstiilien arvoketjun toimijoille kuten tekstiilien uudelleenkäyttöorganisaatioille,  kuntien jätelaitoksille, tekstiilijätteen kerääjille ja kierrättäjille. 

Tule KiSu-kahveille kuulemaan esityksiä tekstiilien tuottajavastuun kansallisen toteuttamisen tavoista ja vaikutuksista eri toimijaryhmiin. Ohjelmassa on puheenvuoroja lainsäätäjän, tekstiilien tuottajan sekä kuntien jätelaitosten näkökulmasta sekä esimerkki tuottajavastuujärjestelmän toteutuksesta Hollannissa. Tilaisuutta ovat olleet suunnittelemassa KiSun lisäksi myös FINIX – kestävät tekstiilisysteemit tutkimushanke, ympäristöministeriö, Suomen Tekstiili & Muoti ry, KIVO ry sekä muita asiantuntijatahoja.

Kiertotalous-Suomi tukee Suomen tekstiilien tuottajavastuun lainsäädäntövalmisteluprosessia ja jakaa tietoa tekstiilien tuottajavastuujärjestelmän lainsäädännöllisistä reunaehdoista, toimintamalleista ja käytännön näkökulmista. Muutokset voivat olla monille myös mahdollisuus uuteen liiketoimintaan ja yhteistyökuvioihin!

HUOM! Tilaisuus järjestetään poikkeuksellisesti klo 9.00-10.00.

Ohjelma

9.00 Tilaisuuden avaus / Paula Eskola, Motiva

9.05–9.20 Tekstiilien tuottajavastuu jätedirektiivin muutosehdotuksessa/ Johanna Routio, Ympäristöministeriö,

9.20–9.30 Tuottajavastuullisen toimijan kommenttipuheenvuoro / Emilia Gädda, Suomen Tekstiili & Muoti ry

9.30–9.40 Kuntavastuullisen toimijan jätehuoltotoimijan kommenttipuheenvuoro / Timo Hämäläinen, Suomen Kiertovoima KIVO ry

9.40–9.55 Tekstiilien tuottajavastuu Hollannissa (in English) / Emile Bruls, Dutch Ministry of Infrastructure and Water management

10.00 Tilaisuuden päätös