Siirry sisältöön

Tieteen termipankin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) mukaan kiertotaloudelle ei ole olemassa yhtä vakiintunutta määritelmää vaan se ymmärretään yleisesti lineaarisen talousmallin vaihtoehtona, jossa tuotanto ja kulutus mahtuvat maapallon kantokyvyn rajoihin.

On kuitenkin selvää, että kiertotalouden tavoitteisiin ei päästä ilman lainsäädännöllistä ohjaamista. Tästä syystä kiertotalouden sääntelystä puhuminen on mielekästä, vaikka ei ole yksiselitteistä määritelmää sille, mitä kaikkea voidaan lukea kiertotalouden sääntelyn alle. Suomessa tai Euroopan Unionissa ei ole säädetty kiertotalouslakia tai -direktiiviä.

Kiertotalouden sääntely on hyvä ymmärtää laajasti – sen piiriin luetaan kaikki sääntely, jolla voidaan tavalla tai toisella vaikuttaa materiaalienkäytön tehokkuuteen ja näin edistää kiertotaloutta.

Yhtenäisen sääntelykehikon sijasta kiertotaloutta säännellään osana useita eri sääntelykehikkoja. Kiertotalouden sääntelyksi voidaan nähdä kuuluvan muun muassa jätesääntelyn, tuotesuunnittelua koskevan sääntelyn sekä tuotteiden laatuvaatimuksia koskevan sääntelyn. On myös ilmeistä, että kiertotalouden toteutumiseen vaikuttaa muukin sääntely, esimerkiksi kuluttajien oikeuksia tai korjaamistoimintaa koskeva ohjaus.

Tässä osiossa käsitellään tärkeimpiä kiertotalouteen liittyviä sääntelykokonaisuuksia. Osion tarkoitus on edistää kiertotaloutta ja helpottaa toimijoiden navigoimista monimutkaisen sääntelykokonaisuuden sisällä.

Tämän osion sivuilla käsitellään relevanttia kansallista sääntelyä sekä EU-sääntelyä, jota sovelletaan Suomessa. Käytännössä kansallinen sääntely seuraa pitkälti EU-sääntelyn kehityslinjoja. Euroopan unionissa kiertotalouden sääntelyn kehitys on mukaillut pitkälti EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelmia. Tällä hetkellä lainsäädännön todennäköisiä kehityssuuntia unionissa voi ennakoida perehtymällä EU:n toiseen kiertotalouden toimintaohjelmaan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).