Siirry sisältöön

Kiertotalous-Suomi järjestää pyöreän pöydän tilaisuuksia Kiertotalouden green dealiin sitoutuneille ja sitoumusta valmisteleville. Tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden verkostoitua saman teeman parissa toimivien kanssa, vaihtaa ajatuksia ja saada uutta näkökulmaa sitoumuksen toteuttamiseen.

Kulutuksen ja ruuan pyöreän pöydän tilaisuus on räätälöity erityisesti Kiertotalouden green dealin Kestävä kulutus ja liiketoiminta ja Uudistava ruokajärjestelmä – muutosalueisiin kytkeytyville toimijoille. Tilaisuus tukee toimijoiden verkostoitumista, tiedonjakoa ja sitoumuksen toteuttamista. 

Tilaisuudessa kuulemme ajankohtaiset puheenvuorot teemojen ympäriltä, joiden pohjalta keskustelemme yhdessä. Lisäksi pidämme kuulumiskierroksen, jossa osallistujat pääsevät jakamaan tietoa oman sitoumuksensa tilanteesta ja toiveistaan esimerkiksi yhteistyöhön liittyen. Kutsutilaisuus räätälöidään palvelemaan näistä teemoista kiinnostuneita, ja tilaisuudessa halutaan tukea toimijoiden verkostoitumista, tiedonjakoa ja sitoumuksen valmistelua sekä toteuttamista.

Olemme lähettäneet kutsut tilaisuuteen niille tahoille, jotka ovat jo tehneet tai valmistelevat sitoumusta kyseisissä teemoissa. Jos et saanut kutsua ja olet harkitsemassa sitoumuksen tekemistä, olet lämpimästi tervetullut mukaan

Lisätietoa ja ilmoittautuminen: katriina.alhola@syke.fi

Lisätietoa

Kestävä kulutus ja liiketoiminta

Uudistava ruokajärjestelmä

Katriina Alhola

Erikoistutkija, ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus