Jätehuolto ja kierrätys

Jätteitä koskevaa sääntelyä ohjaa jätehuollon etusijajärjestys eli jätehierarkia. Sen mukaan kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava seuraavaa etusijajärjestystä:

• Ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta.
• Jos jätettä kuitenkin syntyy, jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se.
• Jos kierrätys ei ole mahdollista, jäte on hyödynnettävä muulla tavoin, esimerkiksi hyödyntäen se energiana.

Jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä (Jätelaki 8 §).
Jos jätettä on siis syntynyt, tulisi se etusijajärjestyksen mukaan palauttaa jälleen kiertoon materiaalina.

Mikä on jätettä?

Jätesääntelyn lähtökohta on, että kaikki materiaalit ovat joko jätettä tai ei-jätettä (kansankielisesti tuotteita). Lähtökohtaisesti jätelainsäädäntöä sovelletaan jätteisiin eikä tuotteisiin. Jotta jäte voitaisiin käyttää materiaalina samoilla säännöillä kuin neitseelliset materiaalit, tulisi se ”tuotteistaa”. Tuotteisiin, jotka eivät ole jätettä, sovelletaan jätelainsäädännön sijasta soveltuvaa kemikaali- ja tuotesääntelyä riippuen materiaalin käyttötarkoituksesta, ominaisuuksista ja koostumuksesta.

Jätelain (646/2011) 5 §:n mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Jätettä ovat esimerkiksi jäteastiaan laitetut pakkaukset.

Jätteet, joilla on vaarallisia ominaisuuksia, määritellään vaarallisiksi jätteiksi. Vaaraominaisuuksilla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että jäte on palo- tai räjähdysvaarallinen, tartuntavaarallinen, muu terveydelle vaarallinen tai ympäristölle vaarallinen. Ominaisuuksista, joiden perusteella jäte luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi, säädetään jätedirektiivin liitteessä III. Vaarallisia jätteitä voivat olla esimerkiksi käytöstä poistetut maalit, liimat ja lakat.

Jätehuolto

Jätehuolto käsittää jätteen keräyksen, kuljetuksen, hyödyntämisen ja loppukäsittelyn, mukaan lukien toiminnan tarkkailun ja seurannan sekä loppukäsittelypaikkojen jälkihoidon sekä toiminnan välittäjänä. Jätteen käsittelyä koskevat jätelain säädökset. Pääasiassa jätteen käsittelystä säännellään tiukemmin kuin tuotteiden ja raaka-aineiden käyttämisestä. Lisäksi on tarkkaan säännelty, kenelle jätettä saa luovuttaa (jätelaki 29 §).

Jätelain mukaan jätettä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti. Jätteestä tai jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Jätteen keräyksessä ja kuljetuksessa sekä jätteen käsittelylaitoksen tai -paikan sijoittamisessa, rakentamisessa, käytössä ja käytön jälkeisessä hoidossa on erityisesti huolehdittava siitä, ettei jätehuollosta aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavia päästöjä mukaan lukien melua ja hajua taikka viihtyisyyden vähentymistä. Toiminnan, laitoksen tai paikan on lisäksi sovelluttava ympäristöön ja maisemaan.

Jätelaissa vastuu jätehuollossa voi jakautua kolmella tavalla. Pääsääntönä on haltijan vastuu jätehuollosta esimerkiksi yritykset ovat vastuussa oman jätehuoltonsa järjestämisestä (jätelain 4 luku). Kuitenkin eräät jätteet kuuluvat kunnan järjestelmän jätehuollon piiriin esimerkiksi asukkaiden jätehuolto (5 luku). Lisäksi eräiden jätteiden osalta on säännelty tuottajavastuusta, jossa tiettyjen tuotteiden tuottajat eli yleensä valmistajat ja maahantuojat ovat vastuussa myös niiden jätehuollosta sen jälkeen, kun ne on poistettu käytöstä (6 luku sekä juomapakkauksien osalta 7 luku).

Jätehuollon järjestäminen

Pääsääntönä jätesääntelyssä on, että jätteen haltija on vastuussa asianmukaisen jätehuollon järjestämisestä. Esimerkiksi yritys on vastuussa omien jätteidensä jätehuollon järjestämisestä sen käsittelyn loppuun asti.

Monet yritykset eivät ole jätehuoltotoimijoita eivätkä pysty itsenäisesti suorittamaan asianmukaista jätteen käsittelyä. Jätteen haltija voikin luovuttaa jätteen jätehuoltotoimijalle. Vastuu jätteestä siirtyy, jos jätehuoltotoimijalla on luvat jätteen asianmukaiseen kuljetukseen ja käsittelyyn. Jätelain 29 §:ssä säädetään, että jätteen saa luovuttaa vain 1) toimijalle, jolla on rekisteröinti tai lupa, joka oikeuttaa vastaanottamaan kyseistä jätettä tai 2) toimijalle, jos tällä on riittävä asiantuntemus sekä taloudelliset ja tekniset valmiudet jätehuollon järjestämiseen.
Jätteen luovutuksen yhteydessä alkuperäisen jätteen haltijan vastuu lakkaa ja siirtyy jätehuoltotoimijalle. Virheellinen luovutus johtaa luovuttajan ja vastaanottajan tuplavastuuseen.

Vastuu jätehuollosta ei siirry missään vaiheessa jätteen kuljettajalle. Kuljettajan vastuuseen kuuluu jätteen kuljettaminen jätteen haltijan tai viranomaisen määräämään paikkaan. Jos jätettä ei otettaisi syystä tai toisesta vastaan, kuljettajan vastuulla on jätteen palauttaminen luovuttajalle

Kunnan jätehuolto

Yksi poikkeus jätteen haltijan jätehuolto vastuusta on kunnan jätehuoltovastuu. Kunnat järjestävät asumisessa syntyvän jätteen sekä kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän yhdyskuntajätteen jätehuollon. Kunta on myös vastuussa järjestää jätehuolto mm. liikehuoneistossa syntyvästä yhdyskuntajätteestä, jos se kerätään yhdessä asumisen tai kunnan hallinto- ja palvelutoiminnan jätteen kanssa. Kunnan vastuu jätehuollon hoitamisesta on välttämättömyyspalvelu, jonka on toimittava kaikissa oloissa, kaikkina aikoina, kaikilla alueilla sekä kuntalaisille yhdenvertaisesti. Lisäksi kunnalla voi olla eräissä tapauksissa toissijainen jätehuoltovastuu yritysten ja julkisen toiminnan jätteille, jos palvelua ei ole saatavilla markkinoilta.

Tuottajavastuu

Poikkeus jätteen haltijan jätehuoltovastuusta on tuottajavastuu. Tuottajavastuulla tarkoitetaan järjestelmää, jossa tiettyjen tuotteiden tuottajat vastaavat omien tuotteidensa jätehuollon järjestämisestä ja sen kustannuksista sekä uudelleen käyttöön ja kierrätykseen liittyvän tiedon tuottamisesta kuluttajille.

Tuottajavastuun piiriin Suomessa kuuluvat:

• moottorikäyttöisen ja muun ajoneuvon tai laitteen renkaat, joiden tuottajana pidetään tällaisen renkaan valmistajaa, maahantuojaa tai pinnoittajaa taikka renkailla varustetun ajoneuvon tai laitteen maahantuojaa;
• henkilöautot, pakettiautot ja niihin rinnastettavat muut ajoneuvot, joiden tuottajana pidetään tällaisen ajoneuvon valmistajaa tai maahantuojaa taikka sitä, joka toimittaa maahan ajoneuvoja kotimaisen käyttäjän nimissä;
• sähkö- ja elektroniikkalaitteet, joiden tuottajana pidetään laitteen valmistajaa tai maahantuojaa taikka sellaista myyjää, joka myy laitteita omalla tuotemerkillään;
• paristot ja akut, mukaan lukien sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin, ajoneuvoihin tai muihin tuotteisiin sisältyvät paristot ja akut, joiden tuottajana pidetään pariston tai akun markkinoille saattajaa;
• sanomalehdet, aikakauslehdet, toimistopaperit ja muut niihin rinnastettavat paperituotteet, joiden tuottajana pidetään paperituotteiden valmistukseen käytettävän paperin valmistajaa tai maahantuojaa taikka painetun paperituotteen maahantuojaa;
• pakkaukset, joiden tuottajana pidetään tuotteen pakkaajaa tai pakatun tuotteen maahantuojaa.

Tuottajavastuun piiriin kuuluvien tuottajien on järjestettävä markkinoille saattamiensa tuotteiden jätehuolto sekä vastattava kustannuksista (jätelaki 46 §). Tuottajilla tarkoitetaan pääosin tuotteiden valmistajia ja maahantuojia, mutta jätelain muutoksessa 2021 tuottajavastuu ulotetaan kaikissa tuoteryhmissä kansainväliseen etäkauppaan (JL 46 §, 66 a §).

Tuottajien on järjestettävä käytöstä poistettavien tuotteiden vastaanottopaikkoja siten, että tuotteen voi maksutta ja vaivattomasti luovuttaa näin järjestettyyn vastaanottoon. Tarvittavien vastaanottopaikkojen määrää alueittain määritettäessä otetaan huomioon niihin luovutettavien käytöstä poistettujen tuotteiden laji, laatu ja ennakoitu määrä sekä vastaanotosta ja kuljetuksesta aiheutuvat ympäristövaikutukset ja kustannukset. Määrä voi olla tuoteryhmittäin ja alueittain erilainen: esimerkiksi paperin osalta säännellään kiinteistökohtaisista keräyksistä.

Tämän lisäksi tuottajavastuuseen kuuluu, että tuotteen jakelijan on otettava myyntipisteessä maksutta vastaan:

• kannettavat paristot ja akut ilman vaatimusta uuden tuotteen ostosta vastaanoton edellytyksenä;
• Kotitalouden sähkö- ja elektroniikkalaitteet (SER)
  • SER, joiden ulkomitoista mikään ei ylitä 25 senttimetriä, ilman vaatimusta uuden laitteen ostosta vastaanoton edellytyksenä; ei koske myyntipinta-alaltaan alle 1 000 neliömetrin päivittäistavarakauppoja eikä muitakaan alle 200 neliömetrin kauppoja.
  • muu SER, joiden tilalle ostetaan uusi vastaava laite; tuotteen jakelija voi järjestää SER-vastaanoton myös myyntipisteen välittömässä läheisyydessä.
• moottorikäyttöisen ja muun ajoneuvon tai laitteen renkaat, jos ne lajiltaan ja määrältään vastaavat ostettavia uusia renkaita.
• Jos yksityiskäyttöön tarkoitettujen ajoneuvojen ajoneuvoparistojen ja -akkujen jakelija ottaa vastaan vastaavia käytöstä poistettuja paristoja ja akkuja, ne on otettava vastaan maksutta ilman vaatimusta uuden tuotteen ostosta.

Tuottajavastuuta valvotaan keskitetysti Pirkanmaan ELY-keskuksessa.

Tuottajayhteisö

Tuottajat voivat päättää, etteivät halua vastata tuottajavastuun velvoitteista yksinään. Ne voivat tällöin perustaa tai liittyä olemassa olevaan tuottajayhteisöön. Tuottajayhteisö on oikeushenkilö, joka perustetaan tuottajavastuun hoitamiseen: tuottajat ovat yhteisön jäseninä ja maksavat sille jätehuollon järjestämisestä.

Pääsääntönä Suomessa on ollut, että jäsenyys tuottajayhteisössä ei ole pakollinen. Käytännössä se kuitenkin on ainoa järkevä tapa hoitaa tuottajavastuu, ottaen huomioon muun muassa vaadittavan vastaanottoverkoston laajuus. Kuitenkin jätelain 2021 muutoksen jälkeen valtioneuvosto voi velvoittaa tuottajat ja tuottajayhteisöt yhteistoimintaan ja määrätä yhteistoiminnalle asetettavista vaatimuksista, jos tämä on tarpeen:

• sellaisten rinnakkaisten uudelleenkäyttö- ja jätehuoltojärjestelmien poistamiseksi tai muodostumisen estämiseksi, jotka haittaavat tuottajavastuujärjestelmien yleistä toimivuutta tai tuotteen haltijan mahdollisuutta luovuttaa käytöstä poistettu tuote uudelleenkäyttöön tai jätehuoltoon,
• helpottamaan sellaisten tuottajien tuottajavastuuvelvoitteiden hoitamista, jotka saattavat markkinoille kahden tai useamman tuottajayhteisön toimialaan kuuluvia tuotteita.

Muutoksen perusteella pakkausmateriaalien jätehuollosta vastaavat tuottajayhteisöt tulevat yhdistymään yhdeksi tuottajayhteisöksi.

Ei-enää-jätettä -sääntely

Jätteen tuotteistamiseksi tulisi jätteen tulla luokitelluksi ei-jätteeksi. Normaalisti jätteeksi määriteltävät aineet ja esineet voivat tulla luokitelluiksi ei-jätteiksi, jos ne ovat sivutuotteita tai jos ne lakkaavat olemasta jätettä niin sanotun ei-enää-jätettä -sääntelyn avulla. Myös vaaralliseksi jätteeksi luokiteltu jäte voi lakata olemasta jätettä. Jos tuote lakkaa olemasta jätettä, täytyy muistaa ottaa huomioon tuotelainsäädäntö sen käsittelyssä.

Jätedirektiivissä säädetään jätteeksi luokittelun päättymisen kriteereistä (ei-enää-jätettä -kriteerit, EEJ). Suomen kansallisesta sääntelystä EEJ-kriteerit löytyvät jätelain 5 b §:stä. Siinä säädetään, että jäte, joka on kierrätetty tai muuten hyödynnetty, ei ole enää jätettä, jos:

• sitä on määrä käyttää erityisiin tarkoituksiin;
• sillä on markkinat tai kysyntää;
• se täyttää käyttötarkoituksensa mukaiset tekniset vaatimukset ja on vastaaviin tuotteisiin sovellettavien säännösten ja standardien mukainen; ja
• sen käyttö ei kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Jätteeksi luokittelun päättymisestä voidaan tehdä päätöksiä kolmella tasolla: EU:n tasolla, kansallisesti sekä tapauskohtaisesti.

EU:n tasolla voidaan antaa sääntelyä siitä, milloin tietty jäte lakkaa olemasta jätettä. EU:n tasolla säädetyt kriteerit ovat voimassa kaikissa unionin jäsenvaltioissa. Niitä voidaan näin ollen siirtää jäsenvaltiosta toiseen soveltamatta jätteensiirtoja koskevaa sääntelykehikkoa.

Tällä hetkellä EU:n tasoista EEJ-sääntelyä on:

Jos EU:n tasolla ei ole annettu sääntelyä, voivat jäsenvaltiot antaa kansallista sääntelyä EEJ-kriteereistä. Jätelain 5 b §:n 2 momentissa säädetään, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yksityiskohtaisista arviointiperusteista 1 momentissa tarkoitettujen edellytysten soveltamiseksi tiettyihin jätelajeihin. Arviointiperusteisiin on sisällytettävä vähintään:

• jätemateriaalit, jotka on sallittua toimittaa hyödyntämistoimeen;
• sallitut käsittelyprosessit ja -tekniikat;
• tuotteisiin sovellettavien säännösten ja standardien mukaiset laatuvaatimukset materiaaleille, joita ei hyödyntämisen seurauksena enää luokitella jätteeksi, mukaan lukien tarvittaessa epäpuhtauksien raja-arvot;
• hallintajärjestelmille asetettavat vaatimukset, joilla osoitetaan jätteeksi luokittelun päättymistä koskevien arviointiperusteiden noudattaminen, mukaan lukien vaatimukset laadunvalvonnasta ja omavalvonnasta sekä tarvittaessa akkreditoinnista; ja
• vaatimustenmukaisuudesta ilmoittaminen.

Toisin kuin EU:n tasolla annetut EEJ-kriteerit, kansallisen EEJ-sääntelyn perusteella jätteeksi luokittelun päättäneet aineet ja esineet voivat olla jätettä muissa jäsenvaltioissa. Näin ollen niiden siirtoihin voi tulla sovellettavaksi jätteensiirtoja koskeva sääntely.

Suomessa on tällä hetkellä voimassa yksi kansallinen EEJ-asetus.

Tapauskohtainen päätöksenteko

Jos tietyn jätteen EEJ-kriteereistä ei ole säädetty EU:n lainsäädännössä tai kansallisesti valtioneuvoston asetuksella, ympäristölupaviranomainen voi päättää tapauskohtaisesti jätteeksi luokittelun päättymisestä EEJ-kriteerien perusteella.

Jätelain mukaan tapauskohtaisessa EEJ-linjauksessa noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään ympäristöluvan myöntämisestä tai sen muuttamisesta. Lisäksi päätöksenteossa on tarvittaessa noudatettava kansallisissa asetuksissa sovellettavia arviointiperusteita, ja otettava huomioon materiaalia koskevat epäpuhtauksien raja-arvot sekä materiaalista mahdollisesti aiheutuva vaara tai haitta terveydelle tai ympäristölle.

Jätteeksi luokittelun päätyttyä materiaalin markkinoille saattajan on varmistettava, että materiaali on kemikaali- ja tuotelainsäädännön mukaista. Jos materiaalia ei ole saatettu markkinoille, varmistamisvelvollisuus on materiaalin ensimmäisellä käyttäjällä.

Ympäristöministeriö antoi 30.8.2019 muistion tapauskohtaisesta jätteeksi luokittelun päättymisestä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (ym.fi). Tämän jälkeen jätelakia on uudistettu niin, ettei muistion menettelyitä koskevia osuuksia voida pitää enää ajantasaisina.

Jätteeksi luokittelun päättyminen ja vaarallinen jäte

Samoin kuten muutkin jätteet, myös vaarallinen jäte voi lakata olemasta jätettä EEJ-kriteerien täyttymisen jälkeen. Vaarallisten jätteiden osalta olisi erityisen tarkkaan tarkasteltava niiden mahdollisia ympäristö- ja terveysvaikutuksia. Usein vaarallisiin jätteisiin voivat soveltua jätteeksi luokittelun päättymisen jälkeen esimerkiksi REACH-asetuksen mukainen lupamenettely tai sen mukaiset rajoitukset.

Lisätietoja