Siirry sisältöön

Kiertotalous on jo mukana monen Kiertotalous-Suomen (KiSu) verkostoihin kuuluvan organisaation tavoitteissa ja käytännön toiminnassa. Noin neljällä viidestä oli seurattavia tavoitteita sekä konkreettisia toimenpiteitä määriteltynä kiertotalouteen liittyen. Kiertotalouden edistymistä mitattiin kuitenkin vain noin puolessa organisaatioita ja osaamisen kehittämiselle nähtiin edelleen suurta tarvetta.

Kysely kertoo KiSun verkostoissa olevista organisaatioista

Tulokset selvisivät, kun KiSu selvitti kyselyn avulla kiertotalouden edistämisen tilaa organisaatioissa. Kysely sisälsi kysymyksiä kiertotaloutta edistävästä johtamisesta, käytössä olevista toimintamalleista, tarvittavasta osaamisesta ja mahdollisista haasteista. Lopuksi vastaajat saivat kertoa, minkälaista tukea he toivovat KiSulta oman organisaationsa kiertotaloussiirtymän toteuttamisessa.

Kiertotalous etenee nyt varsin vauhdikkaasti.

“Halusimme kartoittaa tilannetta KiSun verkostoissa mukana olevien piirissä, sillä kiertotalous etenee nyt varsin vauhdikkaasti, Vastauksia tullaan hyödyntämään KiSun toiminnan kehittämisessä”, kertoo Paula Eskola, toinen KiSun vetäjistä.

Kyselyn linkkiä jaettiin KiSun kanavissa helmi-huhtikuussa 2023, ja vastauksia saatiin 95 kappaletta. Kun Kisun palveluiden piirissä on korkeintaan joitakin tuhansia organisaatioita, vastaajiksi saatiin kohtuullinen osuus tästä joukosta. vastaukset edustavat varsin hyvin tätä joukkoa. “Kisun verkostoissa on todennäköisesti keskimääräistä enemmän edelläkävijöitä, joten kaikkien suomalaisten organisaatioiden tilannetta vastaukset eivät kuvasta”, kyselystä vastannut tutkija Milja Räisänen Suomen ympäristökeskus Sykestä tarkentaa. Lähes puolet vastaajista oli yritysten edustajia, ja noin viidennes edusti oppilaitoksia. Loput vastaajista oli muun muassa alueellisten organisaatioiden, yhteisöjen, yhdistysten ja kuntien edustajia.

Linjaukset, toimenpiteet ja toimintamallit ajavat muutosta valtaosalla

Tulosten perusteella kiertotalous oli vastaajille tuttu aihe, ja sen edistämistä pidettiin tärkeänä. Useimmat organisaatiot olivat myös asettaneet tavoitteita kiertotalouden edistämiselle, sillä noin 80 %:ssa kyselyyn vastanneista organisaatioista oli aiheeseen liittyviä strategisia linjauksia tai vastaavia. Näiden tavoitteiden toteutumista seurattiin myös koko organisaation osalta tai koskien tiettyjä osa-alueita organisaation toiminnassa. Lisäksi 80 %:ssa oli määritelty konkreettisia toimenpiteitä kiertotalouden edistämiseksi. Hieman yli puolessa organisaatioista kiertotalouden edistymistä mitattiin jollain tapaa.

“Monia kiertotalouden keinoja oli käytössä vastaajien organisaatioissa liittyen niiden liiketoimintamalliin, ydintoiminnan tehostamiseen ja kestävyyteen sekä sisäisiin toimintamalleihin”, tutkija Milja Räisänen kertoo, “Useat ilmoittivat esimerkiksi, että organisaation toiminta edistää resurssien, kuten energian tai materiaalien talteenottoa.” Lisäksi omien toimintojen tai tuotteiden päästöjä pyritään vähentämään ja/tai kompensoimaan. Kiertotalous nähtiin tulevaisuudessa entistä tärkeämpänä edistyskohteena valtaosassa organisaatioita.

Koulutusta kaivataan lisää

Vaikka vastaajat tuntuvatkin tunnistaneen kiertotalouden mahdollisuudet varsin hyvin, niin organisaatiotasolla suunnitelmien vieminen käytäntöön voi olla haastavaa. Osaamistarpeiksi nostettiin laajempi ymmärrys kiertotalouden toimenpiteistä, hyödyistä ja verkostoista. Monissa vastauksissa myös toivottiin, että kiertotalous sisällytettäisiin entistä paremmin koulutusohjelmiin.

“Kyselymme tulokset olivat kannustavia. Koska vastaajat tavoitettiin KiSun verkostojen kautta, he ovat todennäköisesti keskimääräistä valveutuneempia kiertotalouden edistämisessä. KiSun tarjoaman tuen tulee saavuttaa myös ne organisaatiot, jotka ovat vasta kiertotaloustiensä alussa”, pohtii Annukka Berg, toinen KiSun vetäjistä.

Kysely tullaan toteuttamaan seuraavan kerran loppuvuodesta 2024.

Lue lisää

Lisätietoja

Milja Räisänen (perhevapaalla)

Tutkija, Suomen ympäristökeskus

Annukka Berg

Ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus

Paula Eskola

johtava asiantuntija, Motiva Oy