Siirry sisältöön

Kiertotalous on noussut tänä vuonna pintaan muun muassa strategista omavaraisuutta edistävänä ja luontoa uudistavana talousmallina. Kansallinen Kiertotalousohjelma on ottanut askeleita esimerkiksi kiertotalouden skenaariotyön ja tulevan Kiertotalouden strategisen green dealin valmistelun muodossa.

Kiertotalous-Suomen toiminta on päässyt kunnolla vauhtiin tänä vuonna, ja Circular Design -valmennusohjelmassa on jo sadonkorjuun aika, sanoo KiSun tilannekatsauksen laadinnassa mukana ollut Annukka Berg Sykestä.

Kiertotalous-Suomen toiminta on päässyt kunnolla vauhtiin vuonna 2023, ja Circular Design -valmennusohjelmassa on jo sadonkorjuun aika. Kiertotalousohjelman tavoitteet luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseksi sekä resurssien tuottavuuden ja materiaalien kierrätysasteen tuplaamiseksi vaativat kuitenkin edelleen paljon työtä, kerrotaan Kisun juuri päivitetyssä kiertotalouden tilannekatsauksessa.

Kiertotalouden edistämistyössä korostuvat lukuisat EU-aloitteet. Lisäksi pääministeri Petteri Orpon hallituksen linjaukset vaikuttavat kiertotalouden kehittymiseen Suomessa. Orpon hallitusohjelmassa tuodaan esiin muun muassa kierrätysraaka-aineiden markkinoiden kehittäminen sekä kriittisten raaka-aineiden saatavuus.

Poliittisen ohjauksen lisäksi kuntien ja yritysten omat kehittämistoimet ovat edelleen merkittävässä roolissa kiertotalouden kokonaisuudessa, toteaa Syken erikoistutkija Sari Piippo.

Poliittisen ohjauksen lisäksi kuntien ja yritysten omat kehittämistoimet ovat edelleen merkittävässä roolissa kiertotalouden kokonaisuudessa. Yksityinen sektori, etunenässä esimerkiksi teknologoateollisuus, on enenevissä määrin mukana edistämässä siirtymää kohti kilpailukykyistä ja markkinaehtoista kiertotaloutta.

Kiertotalous-Suomen tilannekatsauksessa tarkastellaan Suomen kiertotalouden nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä, korostaen merkittäviä edistysaskelia ja strategisia päätöksiä, jotka tähtäävät kestävämmän ja resurssitehokkaamman talouden luomiseen.

Lisätietoja

Annukka Berg

Ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus