Siirry sisältöön

Syksyn aikana kuusi uutta organisaatiota on liittynyt mukaan Kiertotalouden green dealiin, joka tähtää luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseen ja kestävään kiertotalouteen Suomessa. Nämä uudet sitoutujat – Eco Scandic, GRK, Keski-Suomen liitto, Metsä Group, Orthex ja Sweco – edustavat monipuolisesti eri aloja, ja heidän mukaantulonsa vahvistaa entisestään kiertotalouden kehittämistä ja vauhdittamista eri sektoreilla.

Uusien sitoutujien tavoitteet

Eco Scandic: Keskittyy voimakkaasti ilmastoa lämmittävien fluorattujen kasvihuonekaasujen (F-kaasujen) hallintaan. Pyrkii yli kymmenkertaistamaan kierrätetyn kylmäaineen määrän markkinoilla ja siten vähentämään neitseellisten F-kaasujen käyttöä.

GRK: Toimii infrarakentamisen alalla ja tavoittelee vuosittaisen uusiomateriaalien käytön kolminkertaistamista 1,5 miljoonaan tonniin vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi tavoitteena on uusiomateriaalien osuuden kasvattaminen luonnonkiviainesten kokonaiskulutuksessa, mikä merkittävästi vähentää luonnonkiviainesten tarvetta ja edistää kestävämpää rakentamista.

Keski-Suomen liitto: Aikoo kannustaa alueensa toimijoita tekemään yhteensä 22 kiertotaloussitoumusta vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi liitto pyrkii lisäämään kiertotalouteen suunnattua EU-rahoitusta alueella sekä edistämään julkisomisteisten kiinteistöjen kiertotaloutta, kuten käytöstä poistuvien rakennusten tehokkaampaa hyödyntämistä uudelleen.

Metsä Group: Aikoo edistää kiertotaloutta hyödyntämällä toimintansa sivuvirtoja uusien tuotteiden kehittämisessä ja kaupallistamisessa yhdessä kumppaneidensa kanssa. Tavoitteena on kaupallistaa kolme uutta merkittävää sivuvirtaan perustuvaa tuotetta tai ratkaisua vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi Metsä Group aikoo vähentää merkittävästi sivuvirtojensa polttoon perustuvaa bioenergian tuotantoaan muun muassa energiatehokkuutta parantamalla ja siirtymällä sähkökattiloiden käyttöön.

Orthex: Tunnetaan kodintuotteistaan, kuten säilytyslaatikoista ja keittiötarvikkeista. Orthex asettaa tavoitteekseen nostaa tuotannossa käytettyjen kierrätettyjen ja uusiutuvien raaka-aineiden osuuden nykyisestä noin 16 prosentista peräti 85 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi yritys aikoo lanseerata uusia kiertotalouden mukaisia tuotteita, jotka valmistetaan kierrätysmuovista tai jotka ovat uudelleenkäytettäviä, vähentäen samalla tuotteiden suhteellista hiilijalanjälkeä 75 prosentilla nykyisestä.

Sweco: Toimii suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijana. Tavoitteena on lisätä kiertotalousnäkökulmia entistä vahvemmin asiakashankkeisiin sekä pyrkiä kasvattamaan sellaisten rakennus- ja infrahankkeiden määrää, joissa on konkreettisia kiertotaloustoimenpiteitä tai joihin on asetettu kiertotaloustavoitteita Swecon hiilijalanjälki- ja vastuullisuustarkastelun suositusten perusteella.

Kiertotalouden green dealin tavoitteet

Kiertotalouden green deal tähtää siihen, että uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus saadaan taittumaan ja resurssien kiertotalousaste kaksinkertaistettua vuoteen 2035 mennessä. Tämä tavoite on merkittävä askel kohti kestävämpää taloutta Suomessa, ja se vaatii niin yritysten, kuntien, maakuntien kuin yksityishenkilöidenkin sitoutumista ja yhteistyötä. Green dealin kautta pyritään myös kehittämään uusia innovaatioita, parantamaan resurssitehokkuutta ja vahvistamaan talouden kestävyyttä, mikä osaltaan auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen ylikulutusta.

Tukea Kierotalouden green dealiin

Sitoumuksia koordinoivat ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Kiertotalous-Suomi tukee sitoutujia yhteistyössä Green Building Council Finlandin (FIGBC) kanssa tarjoamalla muun muassa asiantuntevaa opastusta, verkostoja ja tietoa parhaista käytännöistä sitoutujille ja sitoumusta harkitseville. Kotipesät tukevat myös sitoutujien toimia muutosalueilla, sparraavat ja edistävät yhteistyötä sekä rahoituslähteiden löytymistä.

Tammikuussa järjestämme Kiertotalouden green dealin klinikan, jossa voit kuulla lisää sitoumusten valmisteluprosessista, saada vastauksia käytännön kysymyksiin ja kuulla inspiroivia esimerkkejä jo tehdyistä sitoumuksista. Olitpa vasta harkitsemassa sitoumusta tai jo valmistelemassa sitä, tämä tilaisuus antaa sinulle hyvät eväät asian edistämiseen.

Lisätietoa

Kiertotalouden green dealin klinikka 21.1.2025, klo 9.00-11.00

Kiertotalouden green dealin tuki

Ympäristöministeriö: Kiertotalouden green deal(siirryt toiseen palveluun)

Annukka Berg

Ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus

Paula Eskola

Johtava asiantuntija, Motiva Oy