Siirry sisältöön

Jokainen yritys haluaa toimia kustannustehokkaasti. Monia tehostamistoimenpiteitä yrityksissä jo tehdään tai ainakin niitä suunnitellaan. Normaalin arjen kiireessä vaan ei usein ole aikaa prosessien perusteelliseen ja systemaattiseen tarkasteluun. Asiat tulevat ja menevät kovaa vauhtia ja vaatimukset vastuullisesta toiminnasta saattavat jäädä vain oletusarvoksi. Toimintaa jatketaan entiseen malliin.

Tiesitkö, että vain 10.000 euron investoinnilla yrityksesi voisi säästää useita kymmeniä, ellei peräti satoja tuhansia euroja vuosittain? Materiaalikatselmus on käytännön työkalu, jolla sellaisiin tuloksiin on päästy jo kymmeniä kertoja. Viimeisimpinä esimerkkeinä BMI Group(siirryt toiseen palveluun) ja Berner Oy(siirryt toiseen palveluun).

Hävikin suuret kustannukset

Materiaalikatselmuksissa pureudutaan prosesseissa muodostuvan materiaalihävikin juurisyihin ja löydetään tuotannon tehostamiseen keinoja, joita toteuttamalla yritys säästää huomattavia summia. Kalliita raaka-aineita, energiaa ja työaikaa ei mene enää tuottamattoman hävikin tekemiseen. Materiaalihävikki aiheuttaa yrityksille monenlaisia kustannuksia, joiden vaikutukset voivat olla jopa 25-kertaisia pelkkiin jätekustannuksiin verrattuna. Oletko miettinyt, onko yritykselläsi varaa antaa eurojen virrata hävikin mukana muualle? Miten paljon maksaa nyt ja tulevaisuudessa, jos asialle ei tehdä mitään?

Luotettava ja testattu menetelmä

Materiaalikatselmus on standardoitu ympäristöjohtamisen menetelmä (ISO 14051) ja niitä tekevät Motivan kouluttamat ja hyväksymät katselmoijat. Ammattitaitoisen katselmoijan näkemys yhdessä fasilitoidun menetelmän kanssa auttavat yrityksen avainhenkilöitä näkemään asiat uudella tavalla laatikon ulkopuolelta.

Katselmukset kestävät yleensä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Yrityksen panosta tarvitaan erityisesti tietojen esiin kaivamisessa ja resurssien järjestämisessä henkilöhaastatteluihin ja ideointipalavereihin. Vaikka materiaalikatselmus ei sido laajalti yrityksen resursseja, vaaditaan prosessiin sitoutumista koko organisaatiolta. Siten taataan hyvät edellytykset onnistuneelle katselmukselle.

Valtiolta merkittävä tuki katselmuksiin

Materiaalikatselmuksia on tehty Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja tulokset ovat olleet erinomaisia. Katselmus on menetelmänä hyvin joustava eikä aseta rajoituksia yrityksen koolle tai toimialalle. Myös valtiovalta uskoo materiaalikatselmusten tehoon ja Business Finlandin myöntämän tuen myötä yritys saa takaisin yli puolet katselmuksen hinnasta. Tuen hakeminen on helppoa ja nopeaa ja asiantuntevaa apua saa aina tarvittaessa. Myös tukien käsittely on nopeaa.

Aina löytyy syitä jättää asioita tekemättä tai lykätä projekteja eteenpäin. Nyt on kuitenkin oikea aika kilauttaa materiaalikatselmointeja tekevään yritykseen ja kysyä lisää materiaalikatselmuksista.

Lisätietoa

Kimmo Heponiemi

Asiantuntija, Motiva Oy

Ilkka Hippinen

Johtava asiantuntija, Motiva Oy