Siirry sisältöön

Kiertotalous-Suomen tavoitteet ja taustajoukot

Kiertotalous-Suomen tavoitteena on tukea muun muassa kuntien ja elinkeinoelämän työtä hiilineutraalin kiertotalousyhteiskunnan ja kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä. Kiertotalous-Suomi helpottaa toimijoiden tiedonsaantia, yhteistyötä ja verkostoitumista.

Kiertotalous-Suomea on kehitetty yhdessä eri toimijoiden kanssa keväästä 2022 alkaen. Lanseeraustilaisuudessa visioitiin tulevaisuutta näin:

Haluamme kiertotaloudesta talouden uuden perustan ja Suomesta kiertotalouden edelläkävijän. Tarvitsemme uuden vaihteen, joka siivittää alueet, kunnat, yritykset, tutkimuksen ja julkisen sektorin toimijat entistä tiiviimpään yhteistyöhön.

Kiertotalous-Suomi on yksi kansallisen kiertotalousohjelman toimenpiteistä. Kiertotalous-Suomen toimintaa ohjaavat ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Motiva koordinoivat ja toteuttavat KiSun toimintaa, ja sitä rahoittaa ympäristöministeriö.

Kiertotalouden green dealin kotipesä ja kiertotaloussiirtymän vauhdittaja

Vuonna 2024 julkistettu Kiertotalouden green deal on Kiertotalous-Suomen toiminnan keskiössä. Se on vapaaehtoinen sitoumus, jonka avulla organisaatiot voivat saada raamit ja strategista näkökulmaa kiertotalouden kehittämiseen ja tarvittaviin investointeihin kiertotalouden edistämiseksi. Sitoumus auttaa tekemään resurssiviisaita ja kestäviä ratkaisuja, jotka hyödyttävät sekä organisaatioita että ympäristöä.

Kiertotalous-Suomi toimii Kiertotalouden green dealin kotipesänä neljällä muutosalueella:

  • Materiaalitehokas energiajärjestelmä
  • Kestävä kulutus ja liiketoiminta
  • Uudistava ruokajärjestelmä
  • Kiertotalouteen perustuva teollisuus

Green Building Council Finland vastaa tuesta Resurssiviisas rakennettu ympäristö -muutosalueella. Sitoumuksia koordinoivat ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Kiertotalouden green deal on tarkoitettu kaikille organisaatioille, jotka haluavat olla mukana rakentamassa kestävää tulevaisuutta. Se sopii erityisesti yrityksille, toimialoille, kunnille ja alueille, jotka haluavat vähentää luonnonvarojen kulutusta, parantaa resurssitehokkuutta ja kehittää vastuullisia liiketoimintamalleja. Liity mukaan ja ole osa muutosta!

Organisaatiot voivat saada apua muun muassa:

  • Sitoumuksen solmimiseen – ohjeistusta ja tukea Kiertotalouden green deal sitoumusprosessin eri vaiheissa.
  • Toteutukseen ja seurantaan – välineitä ja keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi sekä edistymisen seuraamiseksi.
  • Verkostoitumiseen – mahdollisuuden liittyä vertaisverkostoihin, joissa jaetaan parhaita käytäntöjä ja kokemuksia.
  • Mahdollisuuksien tunnistamiseen – tukea systeemisen muutoksen käynnistämiseen, hankkeistamiseen ja rahoituskanavien löytämiseen.
  • Kiertotalouden ajankohtaisten aiheiden seuraamiseen – tietoa kiertotalouden uusimmasta kehityksestä kuten sääntelystä, työkaluista ja edelläkävijäesimerkeistä sekä tulevista mahdollisuuksista.

Kiertotalous-Suomen toiminnan painopisteet

Kiertotalous-Suomi ylläpitää ja kokoaa kiertotalouden osaajien verkostoa, johon kuuluu muun muassa yrityksiä, tutkimus- ja koulutusorganisaatioita, kuntia ja alueita. Osaamisverkostoon halutaan mukaan kaikki toimijat, jotka voivat toisaalta hyödyntää kiertotalouteen liittyvää tietoa, osaamista tai ratkaisuja tai tarjota ja kehittää niitä.

Kiertotalous-Suomen toiminnan painopisteet vuonna 2025-2026 löytyvät alla olevasta kuvasta. Tomintaan pääsee mukaan monin tavoin.

Kiertotalous-Suomen kumppanisivustot

Teollisten symbioosien palvelu on osa Kiertotalous-Suomen toimintaa, ja sen avulla edistetään teollisuuden sivuvirtojen ja resurssien tehokasta käyttöä. Palvelu auttaa yrityksiä löytämään uusia yhteistyömahdollisuuksia ja liiketoimintaratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä.

Kiertotalous-Suomen verkkopalvelukumppaneita ovat Teollisten symbioosien palvelu(siirryt toiseen palveluun), Materiaalitori(siirryt toiseen palveluun), Uusiomaarakentamisen UUMA-ohjelma (siirryt toiseen palveluun)ja Circular design (siirryt toiseen palveluun)-verkkosivustot. Kiertotalous-Suomen uutisvirrassa nostetaan esille kumppanisivustojen ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia.

Lisätietoa

Kiertotalouden green deal

Kiertotalous-Suomen toiminta

Annukka Berg

Ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus

Paula Eskola

Johtava asiantuntija, Motiva Oy

Katso video