Rahoitusta kiertotalouden edistämiseen –KiSun kiertotalouskahvit
Kisun kiertotalouskahvien teemana oli rahoitus 20.4.2023. Webinaariin osallistui 50 henkilöä yrityksistä, maakuntaliitoista, valtionhallinnosta, kehitysyhtiöistä, kunnista sekä tutkimuksesta ja opetuksesta. Kiertotalous-Suomen rahoituksen tuki -palvelusta kertoi Okariina Rauta Motivasta ja vihreän siirtymän valtakunnallisessa koordinaatiohankkeessa toimiva Jukka Lokka esitteli EAKR-rahoitusta.
Kiertotalous-Suomen rahoituksen tuki -palvelu
Kiertotalous on keskeisessä roolissa vihreän siirtymän toteutumisessa ja rahoitus on keskeisessä roolissa kiertotalouden edistämisessä ja kiertotalousratkaisujen toteuttamisessa. Kiertotalous-Suomi tarjoaa kiertotalouden toimijoiden käyttöön tietoa saatavilla olevista rahoituslähteistä sekä tekee yhteistyötä kiertotalouden rahoittajien kanssa.
”Kiertotalouden rahoitusta on tarjolla, mutta sen on todettu olevan hajallaan ja haasteellista löytää. Olemme nyt Kiertotalous-Suomessa vastanneet tähän ongelmaan. Koostamme jatkossa säännöllisesti kahden kuukauden välein kiertotalouden rahoitushakulistauksen, joka toivottavasti hyödyttää teitä toimijoita rahoituksen tunnistamiseen ja sen hakemisessa”, sanoo johtava asiantuntija Okariina Rauta, Motivasta.
Uusi rahoitushakulistaus
Kiertotalous-Suomi on koonnut tulossa ja käynnissä olevista kiertotaloustoimien edistämiseen ja vauhdittamiseen tarkoitetuista rahoitushauista rahoituslistauksen.
Rahoitushakulistauksessa seurataan tällä hetkellä 19:ta eri rahoittajatahoa esimerkiksi maakuntaliittoja sekä ympäristöministeriötä. Toimijoiden julkaisemat tiedot rahoitushauista seulotaan ja listaukseen kootaan kiertotalouteen liittyvät avoinna olevat ja tulossa olevat haut.
”Uunituoreessa rahoitushakulistauksessa on tällä hetkellä yksi tuleva sekä 12 avointa kiertotalouteen liittyvää rahoitushakua. Vinkkejä rahoituskokonaisuuden kehittämiseen otamme mielellämme vastaan”, sanoo asiantuntija Janne Keränen.
Valtakunnallinen EAKR-rahoitus vihreään siirtymään
Rakennerahastojen vihreän siirtymän valtakunnallisessa koordinaatiohankkeessa toimiva Jukka Lokka, Luonnonvarakeskuksesta kertoi tilaisuudessa valtakunnallisen EAKR- teemakokonaisuuden rahoitusmahdollisuuksista. Hiilineutraali Suomi – toimintalinjan tavoitteissa ovat energiatehokkuus ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja hillintä sekä hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta.
EAKR-hakuun voi osallistua joko kansallisen tason tai ainakin yhtä aluetta laajemmalla hankkeella. Toinen vaihtoehto on tehdä kokeiluhanke, jonka idea tai toimintamalli on monistettavissa. Tiedon ja tuotosten täytyy olla avoimia ja vapaasti jaettavissa kaikille.
Lisätietoa
Katso KiSu-kahvien rahoitukseen liittyvät esitykset.