Kiertotalouden green dealin tuki
Kiertotalouden green deal vauhdittaa yhteiskunnan siirtymää kiertotalouden mukaiseen toimintaan yhteisten raamien ja sitoumusten avulla. Sen avulla toimijat tunnistavat oman toiminnan kannalta vaikuttavia kiertotaloustoimia ja saavat tukea niiden toteutukseen.
Kiertotalouden green deal tähtää systeemiseen muutokseen, ja se on merkittävä toimenpide Kiertotalouden strategisen ohjelman(siirryt toiseen palveluun) edistämisessä. Toteutuksessa keskeisiä ovat vapaaehtoiset sitoumukset elinkeinoelämän, kuntien, maakuntien ja muiden organisaatioiden sekä valtion välillä. Sitoumukseen sisällytettävien toimenpiteiden tulee edistää kiertotalousohjelman luonnonvaratavoitteita, hiilineutraaliutta ja kestävän talouden edistämistä vuoteen 2035 mennessä.
Sitoumuksia koordinoivat ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Kiertotalous-Suomi tukee sitoutujia yhdessä Green Building Council Finlandin (FIGBC)(siirryt toiseen palveluun) kanssa. Green Building Council vastaa tuesta Resurssiviisas rakennettu ympäristö(siirryt toiseen palveluun) -muutosalueella ja Kiertotalous-Suomi kaikilla muilla muutosalueilla.
Näin Kiertotalous-Suomi tukee Kiertotalouden green dealin toteutusta
Kiertotalous-Suomella on keskeinen rooli Kiertotalouden green dealin toteutuksessa ja siitä viestimisessä.
KiSu tukee sitoumuksen tehneitä organisaatioita:
- edistämällä vertaisverkostojen luomista ja tiedon jakoa parhaista työkaluista ja tavoista toteuttaa sitoumuksia,
- tunnistamalla systeemisen muutoksen paikkoja muutosalueilla mm. kätilöimällä hankkeita sekä auttamalla etsimään rahoitusmahdollisuuksia,
- tukemalla organisaatioita oman sitoumuksen solmimisessa, toteutuksessa ja seurannassa, sekä
- viestimällä keskeisistä ja ajankohtaisista muutosalueita koskevista teemoista.
Sitoumuksilla tavoitellaan vaikuttavuutta
Sitoumukset tähtäävät luonnonvarojen käytön vähentämiseen konkreettisin toimin, joilla vähennetään raaka-aineiden käyttöä sekä pidennetään materiaalien ja tuotteiden käyttöikää. Lisäksi edistetään erilaisten resurssiviisaiden ratkaisujen kokonaisuuksia ja ekosysteemejä, jotka toteuttavat kiertotaloutta monipuolisesti toimialan sisällä, alueellisesti tai sektorirajojen yli. Kiertotalouden kehittäminen luo uutta liiketoimintaa, parantaa alueiden vetovoimaisuutta ja kehittää kilpailukykyä.
Toimilla tähdätään edelläkävijyyteen, parhaiden käytäntöjen kehittämiseen ja levittämiseen sekä yhteistyöhön ja ratkaisuihin yli alueiden ja sektoreiden.
Kiertotalouden green dealin muutosalueet ja niitä tarkentavat toimenpidealueet
Kiertotalouden green dealia toteutetaan viidellä tutkimuksen merkittäväksi tunnistamalla muutosalueella. Muutosalueita täsmentävät alla listatut toimenpidealueet.
1. Resurssiviisas rakennettu ympäristö
- Rakennetun ympäristön hankkeiden suunnittelu ja valmistelu ohjaa kiertotalouteen.
- Vaalitaan olemassa olevaa rakennettua ympäristöä ja tehostetaan käyttöasteita.
- Kasvatetaan uudelleenkäyttö- ja kierrätystuotteiden markkinoita rakentamisessa.
2. Kiertotalouteen perustuva teollisuus
- Kestävä tuotesuunnittelu ja liiketoimintamallit strategioiden ytimessä.
- Kiertotalous uudistaa tuotantoprosesseja ja hyötyy sähköistyksestä.
- Lisätään sivuvirtojen, kierrätysmateriaalien ja bioraaka-aineiden arvoa tuotannossa.
3. Kestävä kulutus ja liiketoiminta
- Lisätään kiertotaloustuotteita ja kiertotalouspalveluita markkinoilla.
- Kehitetään kiertotalouden palveluita arjessa.
4. Materiaalitehokas energiajärjestelmä
- Suunnitellaan kiinteistöt ja yhdyskunnat osaksi säästävää ja älykästä energiajärjestelmää.
- Hyödynnetään hukkaenergiat energiantuotantotarpeen vähentämiseksi.
- Edistetään polttoon perustamatonta tuotantoa ja uusia energiaratkaisuja.
5. Uudistava ruokajärjestelmä
- Lisätään ravinteiden kierrätystä ja sivuvirtojen hyödyntämistä.
- Lisätään maaperän hiilensidontaa.
- Lisätään kotimaisten kasvisten ja kalan käyttöä resurssitehokkuuden parantamiseksi.
- Vähennetään ruokahävikkiä ja pakkauksiin käytettävien luonnonvarojen määrää.
Kaikille muutosalueille ja toimenpidealueille on lisäksi asetettu suuntaviitat kattavaan tutkimuslaitosten toteuttamaan skenaariotyöhön nojaten.
Kiertotalouden green dealin termit
Muutosalue:
Yhteistyössä tunnistetut, kiertotaloussiirtymän kannalta vaikuttavimmat toimenpiteet ja tavoitteet on jaettu viiteen luonnonvarojen kulutuksen näkökulmasta keskeiseen muutosalueeseen: Resurssiviisas rakennettu ympäristö, Kiertotalouteen perustuva teollisuus, Kestävän kulutus ja liiketoiminta, Materiaalitehokas energiajärjestelmä ja Uudistava ruokajärjestelmä.
Toimenpidealue:
Jokainen muutosalue koostuu niitä täsmentävistä toimenpidealueista. Toimenpidealueille on määritetty toimenpiteitä, joita sitoutuvat organisaatiot täsmentävät omissa sitoumuksissaan.
Suuntaviitat:
Sekä muutosalueille että toimenpidealueille on asetettu suuntaviittoja tutkimuslaitosten skenaariotyössä, joita on tarkennettu yhteistyössä skenaario- ja työpajaprosessissa mukana olevien organisaatioiden kanssa. Suuntaviitat ovat arvioita siitä, mihin suuntaan eri muutosalueilla kiertotalouden ja luonnonvarojen kulutuksen tulisi kehittyä, jotta saavutamme Kiertotalousohjelman tavoitteet. Nämä ovat suuntaa antavia, eivätkä sellaisenaan sido organisaatioita tai ministeriöitä.
Näin yksittäinen sitoumus rakentuu
Kiertotalouden green dealiin sitoutuva organisaatio täyttää Kiertotalouden green deal -sitoumuksen Sitoumus2050-verkkosivustolla(siirryt toiseen palveluun).
- Sitoutujat valitsevat toimia vähintään kahdelta toimenpidealueelta, jotka ovat oman toiminnan kannalta merkittäviä.
- Organisaatio konkretisoi toimenpidealueilla esitettyjä toimenpiteitä oman toimintansa ja lähtötasonsa näkökulmasta. Sitoumukseen sisällytetään myös mittareita ja tavoitteita, joiden avulla edistymistä seurataan kolmen vuoden välein.
- Sitoumus etenee ensin tutkimuslaitoksista koostuvalle arviointiryhmälle tarkasteluun. Sitoumus joko hyväksytään tai palautetaan organisaatiolle täydennettäväksi. Ympäristöministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön hyväksynnän jälkeen sitoutuvan organisaation ylin päättävä elin hyväksyy sitoumuksen. Sitoumus on julkinen dokumentti, joka tulee näkyville Sitoumus2050-sivulle.
- Organisaatio raportoi toimiensa edistymisestä Sitoumus2050-alustalla joka kolmas vuosi. Kiertotalouden green dealin ohjausryhmä seuraa ja sparraa sitoumusten toteutusta.
Sitoumusten kriteerit ja pelisäännöt esitellään tarkemmin julkaisussa Kiertotalouden green dealin pelisäännöt(siirryt toiseen palveluun).(siirryt toiseen palveluun)
Tervetuloa edelläkävijäjoukkoon
Kiertotalouden green dealiin kannattaa tarttua, sillä kunnianhimoisten kiertotaloustekojen toteutus on tehokkaampaa ja helpompaa yhdessä green deal -prosessissa. Tekemällä sitoumuksen pääsee osaksi edelläkävijäjoukkoa.
Yhdessä tekeminen mahdollistaa parhaiden käytäntöjen jakamisen sekä ratkaisujen kehittämisen yli alueiden ja sektorirajojen.
Kiertotalouden green dealia on valmisteltu keväästä 2022 alkaen, ja mahdollisuus omien sitoumusten tekemiseen avautuu kesällä 2024. Tervetuloa mukaan!
Lisätietoa
Kiertotalouden green deal -tapahtumat
Kiertotalouden green deal, ympäristöministeriö(siirryt toiseen palveluun)
Kiertotalouden strateginen ohjelma(siirryt toiseen palveluun)
Kiertotalouden skenaariot, kooste KiSun sivuilla
Muutosalueiden sivut
Kiertotalous-Suomen Tietoa kiertotaloudesta -osioon on koottu tiivis katsaus kaikista muutosalueista. Mukana on tietoa Kiertotalouden green dealin valmistelun pohjana toimineesta skenaariotyöstä. Lisäksi tekstissä avataan toimenpidealueita ja kerrotaan esimerkkitoimenpiteistä. Sivun loppuun on nostettu keskeisiä raportteja ja linkki KiSun materiaalipankkiin, josta voi etsiä aihepiirille keskeisiä työkaluja.
Resurssiviisas rakennettu ympäristö
Kestävä kulutus ja liiketoiminta
Kiertotalouteen perustuva teollisuus
Materiaalitehokas energiajärjestelmä
Uudistava ruokajärjestelmä